maanantai, 21. helmikuuta 2011

Unipöllöt

Kummityttö täytti neljä vuotta ja synttäreitä juhlittiin yhdessä kaksi vuotta täyttävän pikkuveljen kanssa. Tekaisin pikaisesti molemmille omat pöllöt, eihän nämä yhtä hienoja ole kuin inspiraation lähteellä (eli törkeästi kopioin), mutta ainakin perheen aikuiset tykkäsivät :) (lapsilla taisi olla lahjaähky..). Lisäksi saivat lahjaksi satukirjan, jossa todennäköisesti myös viisas pöllö seikkailee..














Seuraavan tekstin voivat lapsettomat vauva-aiheisiin kyllästyneet lukijat rauhassa skipata.



Vielä tarinaa aiheesta "Tein itse ja säästin": Kestovaippoja käyttävät lienee törmänneet samaan ongelmaan kuin minäkin, eli bodyt jäävät pituudesta liian lyhyiksi, vaikka leveys ja hihan pituus olisivatkin riittäviä. Tähän löytyy ratkaisu bodyn jatkopaloista, mitä saa kyllä ostaa valmiina kestovaippakaupoistakin  (noin 5e/kpl).

Minähän en tietysti halua tuollaisia yksinkertaisia, "helposti itse tehtävissä olevia pikkukangaspaloja" ostaa valmiina, vaan haluan tehdä ne itse. Ompelin resorikankaasta sopivia kangaspaloja, ja aloin kaivella nepparivarastojani. No, minulla oli vain yhden kokoisia neppareita, liian isoja. Menin sittariin, ja ostin pienempiä. No, ne oli liian pieniä. Eli minulla oli nyt 9mm ja 11mm neppareita, ja päättelin, että sopiva koko on varmaan 10mm. Laitoin tilauksen myllymuksuille, oikein panostin ja ostin nepparipihditkin ja 10mm neppareita ajatellen että nyt onnistuu. Tänään tuli paketti postista, ja innoissani aloin läiskiä neppareita kiinni ompelemiini kangaspaloihin. Kokeilin välillä sopivuutta bodyyn, ja eikös nämä ole sitten liian isoja! Eli sopiva koko on 9,5mm. Nopean googletuksen jälkeen löysin yhden kaupan, joka myy kyseisiä nepparikokoja 50 kpl:n paketeissa, hintaa 18 euroa (+ postikulut). Tähän mennessä olenkin jo laittanut noin 25 euroa menemään noihin neppareihin (+ juossut monta kauppaa etsimässä sopivaa kokoa). Onko tämä itsetekeminen kaiken tämä vaivan ja rahan arvoista?

0 kommenttia: